Kiitollinen ja onnellinen

Martta Laakolin koti on täynnä hänen itse tekemiään tauluja, veistoksia, keramiikkaa ja käsitöitä. – Tästä se lähti, Laakoli toteaa kädessään olevasta yli satavuotiaasta saviruukusta, joka on muisto synnyinseudulta Karjalasta.

Martta Laakoli, 75, on alunperin Karjalan evakkotyttöjä. Hän pitelee kädessään saviruukkua, joka on ainut muisto synnyinseudulla sijainneesta isoisän, isän ja tämän veljien saviastiatehtaasta.
– Tämä on minun innoittajani. Haaveilin, että saisin vielä kerran läträtä savella, ja teinkin saviastioita 15 vuotta.
Nuorena Laakoli olisi halunnut käsityön ja piirustuksen opettajaksi, mutta isä kehotti unohtamaan kerralla sellaiset hupsutukset.
– Mutta olenhan näitä saanut tehdä ilman sitäkin, Laakoli huokaa onnellisena.
Hän on elämänsä aikana tehnyt vaikka mitä käsitöitä. Kutonut kankaita siitä lähtien, kun jalat ovat polkimille yltäneet: isoja pellavaisia liinoja ja verhoja, mattoja ja poppanaa. Hän on myös harrastanut pitsinnypläystä, batiikkia, posliininmaalausta, öljyväri-, akryyli- ja akvarellimaalausta sekä grafiikkaa ja kuvanveistoa. Taidolla tehtyjä töitä on esillä kotona, ja niitä on jaettu myös ystäville ja sukulaisille.

Laakolin elämässä on ollut monenlaisia vastoinkäymisiä. Evakkolasta kiusattiin koulussa, ja kotona oli sanottu, että kannella ei saa. Selkä vaivasi jo nuorena. Laakoli halvaantui alle 30-vuotiaana, ja selkä vaivasi jatkuvasti, vaikka se leikattiin. Lopulta hän koki ihmeparantumisen hengellisessä tilaisuudessa.
– Nämä ovat asioita, joita monet eivät usko.
Nykyisin liikkumista vaikeuttavat muun muassa nivelkulumat ja Parkinsonin tauti. Sen vuoksi käsikin vapisee niin, että sitä on vaikea hallita. Siitä huolimatta Laakoli kirjoittaa, melkein joka päivä.
Hän kirjoittaa hengellisiä runoja, rukouksia ja muita tekstejä.
– Runot on minulle annettu. Minä vain pidän kynää kädessäni ja kirjoitan muistiin, Laakoli kertoo.
Runojaan hän on lukenut muun muassa seurakunnan tilaisuuksissa ja palvelutaloilla. Pöydällä on kaksi uunituoretta kirjaa, jotka julkaistiin Laakolin syntymäpäivänä.
Samaan aikaan kirjojen kanssa ilmestyi myös äänite, jossa Maija Piitulainen lausuu Laakolin runoja.
– Toiveissa on tehdä lisää äänitteitä erityisesti heille, jotka eivät pysty lukemaan. Aineistoa olisi myös useampiin kirjoihin.

Laakolista huokuu onni ja kiitollisuus. Vaikeuksistaan huolimatta hän toteaa, että elämä on ollut rikasta ja ihanaa ja on sitä yhä.
Hänestä viimeisimmät 15 vuotta ovat olleet elämän parasta aikaa, ja aina vain paranee.
– Olen onnellinen ja kiitollinen, ehkä jo väsynyt, mutta niin onnellinen, Laakoli kirjoittaa eräässä tekstissään.
Hän harrastaa yhä myös valokuvausta. 70 vuotta täytettyään hän sai lapsiltaan järjestelmäkameran.
– Reviiri on hyvin pieni, mutta vielä minä kuvaan, Laakoli sanoo esitellen taiteellisia kuviaan, joita on ollut esillä kirkon Olkkarissa.
Tietokonettakin hän tykkää nykyisin räplätä. Laakolilla on kotonaan myös valokuvatulostin.
– Eräänä jouluna sain lahjaksi tietokoneen. Ensin en edes ymmärtänyt kiittää, kun ajattelin, että mitä minä tuolla teen. Nyt on jo neljäs tietokone menossa, ja sekin käy vähän ylikierroksilla.
Vimpaimet ovat siis osoittautuneet mieleisiksi ja tarpeellisiksi.

Martta Laakoli

Syntynyt Helylässä Sortavalan lähellä. Oli 2-vuotias, kun perhe lähti evakkoon.
Asui 60 vuotta Honkolassa, jossa teki elämäntyönsä pientilan emäntänä. Asuu nykyisin Äänekoskella.
Neljä lasta, yhdeksän lastenlasta ja viisi lastenlastenlasta.
On aina pitänyt lapsista. Piti kotonaan pyhäkoulua 10 vuotta ja seurakunnan kerhoa toiset 10 vuotta.
Harrastanut aina monipuolisesti kädentaitoja.
Kirjoittanut hengellisiä runoja vuodesta 2004.
Ensimmäinen runokirja julkaistiin vuonna 2010. Laakolin tekstejä on julkaistu myös muun muassa Sisä-Suomen Lehdessä.
Tänä vuonna ilmestyi kaksi uutta kirjaa: Lapselle ja vanhemmalle sekä Läsnäolo. Lisäksi julkaistiin ensimmäinen äänite Matkalla.